Hiukkavaara Piknik 2015

Tässä kuvasatoa tämän vuoden Hiukkavaara Piknikistä 27.6. 🙂

Mainokset

Piknikkiä valmistellessa

Tänä vuonna koko perheen ilmainen kulttuuritapahtuma Hiukkavaara Piknik toteutetaan lauantaina 27.6.2015 klo 12-18. Tapahtumassa on nähtävissä ja koettavissa vanhalla kasarmialueella toimivien ammattilaisten ja harrastajien tuotoksia ja tohinaa. Tänä vuonna Kulttuurikasarmi on saanut apuvoimikseen Oulun kaupungin Duunarit -tapahtuma-avustajista. Tämä on arvokas lisä talkoovoimin pystytettävän tapahtuman valmisteluissa.

Hiukkavaara Piknikin visuaalisesta ilmeestä tänä vuonna on vastannut Duunareista Henry K. Ilme on hieman aikaisempia vuosia seesteisempi mutta tunnistettavissa hyvin Kulttuurikasarmin ilmeeksi. Tapahtuman luonne on tänä vuonna viimevuotista intiimimpi kun pääosa Piknikin sisällöstä on tiivistetty Kokardi-klubille. Vanhan elokuvateatterin suojiin rakentuu Piknikin tarjonta ja säiden salliessa kannattaa ottaa mukaan omat piknik-eväät ja nauttia aurinkoisesta päivästä ulkosalla.

Näyttökuva 2015-6-16 kello 15.39.21

Taide näyttäytyy tänä vuonna Taija Jyrkäksen kuratoiman näyttelyn muodossa. Viime vuotinen tila vanhassa lihanleikkaamossa sai paljon kiitosta mutta tänä vuonna päätettiin toteuttaa näyttely Kokardilla pienemmässä mittakaavassa juuri toteutetun tapahtuman ”K2 Unpluggedin” vuoksi. K2 taiteilijatalon ovet ovat olleet auki yleisölle jo tänä keväänä joten tänä vuonna ei varsinaista työhuonekierrosta ole Piknikin yhteyteen myöskään järjestetty.IMG_9307
Pekka Homanen ripustamassa töitään vuoden 2014 näyttelyyn

2014-06-27 13.23.48Yksityiskohta Kari Södön veistoksesta

Lisätietoa tulevasta tapahtumasta päivitetään tähän blogiin tapahtuman lähestyessä.