Anja Kurikka

IMG_9949

ANJA KURIKKA, 
kuvataiteilija, syntynyt 1956 Revonlahdella, 
asuu ja työskentelee Oulussa.

– opiskellut kuvataiteilijaksi Imatran Taideoppilaitoksessa ja taiteen maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulussa

– pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla

Maalaan, piirrän, teen installaatioita.

Taiteen tekeminen on minulle asioiden lähestymistä emotionaalisesti.
 Tehdessäni taidetta, olen tilassa, jossa alitajunnalla on suuri mahdollisuus toimia. Prosessinomainen tapani työskennellä tuottaa mieleeni intuitiivisia oivalluksia, joihin olen oppinut luottamaan.

Piirtäminen on minulle hyvin läheinen, jopa luonnollisin ilmaisumuoto. Värejä kohtaan taas tunnen suurta intohimoa, ja tuotannossani on selvästi havaittavissa kausittaiset mieltymykset tiettyä väriä kohtaan. Punainen väri valtasi viiden vuoden ajan kaikki maalaukseni, musta-​​valkoisuus on saanut tuotannossani vahvan aseman ja seurannut jokaista värikauttani.

Tähänastiset teokseni ovat lähestyneet lyyristä ekspressiivistä ilmaisua. Teoksieni, ja myös persoonassani oleva, vahvuus ja herkkyys ilmentyvät runollisena mutta hauraan vahvana viivana. Käteni piirtää viivaa, jonka lähtökohta löytyy lapsuuteni maisemasta, joen pohjasta. Kivikkoisen pohjan epätasaisesti vaihteleva rytmi kulkeutuu käteni kautta tallentaen aistikokemuksiani. Piirtimen tai pensselin jäljen vaihtelevuus peilautuu joen muotoon ja rytmiin.

Usein monista arjen ja henkilökohtaisen elämän ristiriidoista tulee taiteeni sisältö.

Miten sinusta tuli taiteilija?
Monen mutkan kautta. Olen tynnyrissä kasvanut maalainen, jolla sisäinen ääni kertoi haluavansa taiteilijaksi. Lapsuudessa tai nuoruudessa ei ollut mitään kosketuspintaa taiteeseen. Kädentaidot olivat kuitenkin vahvuutenani ja jo 10-vuotiaasta saakka piirsin elävää mallia siskoni toimiessa mallina. Lukion jälkeen opiskelin Limingan taidekoulussa vuoden ja taiteen tekemiseen keskittyminen vuoden ajan oli upeaa aikaa.
Olen kuitenkin ollut muissa ammateissa ja jossain vaiheessa ymmärsin, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata sisäistä ääntä kohti taiteen maailmaa. Käänteentekevä hetki tuossa oli TV:stä kuultu mainospätkä, jossa lausuttiin: ”Jos unelmat kuolee niin kuolee ihminenkin”. Tuo lause avasi lopullisesti  silmäni, että pakko pyrkiä unelmaa kohti. Sisäisen äänen kuunteleminen on välttämätöntä. Kuitenkin minun on pitänyt elää elämä, josta on ammennettavaa omaan taiteeseen. Taide ollut jo nuorena aikuisena pyhä asia, jonka äärellä on aivan tärisyttänyt.
IMG_9955

Mistä saat inspiraatiosi?
Arjesta ja tunteista. Peilaan elettyä elämää ja kokemuksia. Taiteen tekeminen vaatii minulla aina taustalle erittäin voimakkaan tunnekokemuksen. Työskennellessä teosten parissa, tulee eräänlaisia takaumia menneeseen elämään.

Onko tyylisi muuttunut ajan saatossa? Miten?
Nykyisin maalaukseni ovat hyvin abstrakteja. Kun on aina kuitenkin piirtänyt, niin aika ajoin pitää todistaa itselle, että osaa tehdä esittävää taidetta ja että on hyvä piirtämään. Ihminen ollut aina hyvin tärkeä elementti töissäni, nykyään luonto nostaa merkitystään aiheista.

Lempivärisi?
Vaihtelee hirveästi. Paljon eri värikausia, turkoosi ja punaiset olleet viimeksi pinnalla.

Ketkä ovat suosikkitaiteilijasi?
Ei varsinaista suosikkia. Ihailen paljon eri tekijöitä niin historiasta kuin nykypäivästäkin. Leonardo DaVincin viiva ja hämy, William Turner, Heikki Marila puhutteli erittäin paljon viimeksi Oulun Taidemuseon näyttelyssä, Mark Rothko… Suosikki vaihtelee kausittain.

Onnellinen paikka sinulle?
Työhuone. Tänne saapuessa saan vetää syvään henkeä, istahtaa ja olla vaan ennen kuin aloitan työskentelyn. Eräänä päivänä Hiukkavaarassa heräsin hetkeen, jossa ymmärsin eläväni juuri nyt sitä lapsuuteni unelmaa – taiteilijana omalla työhuoneellani.

Miten löysit tiesi Hiukkavaaraan?
Liiton talossa Kauppurienkadulla oli edellinen työhuoneeni. Kun siitä piti lähteä, kuulin Hiukkavaaran mahdollisuuksista. Viisi vuotta sitten oli vielä paljon tyhjiä työhuoneita, toisin on tänäpäivänä.

Mikä Hiukkavaarassa työskentelyssä on hyvää/mitä haluaisit muuttaa?
K2 Unplugged –tapahtuma osoitti, että kollektiivissa työskenteleminen tuo jokaiselle mahdollisuuksia joita ei yksin työskennellessään olisi. Vaikka arjessa työskentely on hyvin itsenäistä niin tieto siitä, että on osa yhteisöä, on kuitenkin merkittävää. Monissa paikoissa tunnen itseni ulkopuoliseksi eri porukoissa. Hiukkavaarassa taiteilijakollektiivin kesken tuntee olevansa osa suurta porukkaa ja kuuluvansa siihen.

Miten asiakkaat löytävät taiteesi ja miten myyntiä voisi kehittää?
Näyttelyt, kotisivut, liittojen ja yhdistysten www-sivut. K2 Up –tapahtuma auttaa tavoittamaan uusia mahdollisia asiakkaita. Enemmän pitäisi pitää meteliä, taidemanagerit olisi tärkeä väline näkyvyyden parantamisessa. Matalan kynnyksen paikkoja pitäisi olla enemmän.

Mainokset