Heidi Toivainen

Heidi Toivainen, kuvataiteilija, syntynyt Tampereella, Koulutus: Limingan taidekoulu, taiteen maisteri Lapin yliopistosta, asuu ja työskentelee Oulussa

Millaista taidetta teet?
Maalaan öljyväritöitä levylle, joissa mukana hiili. Viime aikoina olen tehnyt myös akvarelleja ja hiilipiirroksia.

Miten sinusta tuli taiteilija?
Varmasti  se on ollut halu ilmaista jotakin. Limingan taidekoulussa opiskellessani aloin huomata, että nyt teen itselleni mielekästä työtä kun saatoin keskittyä piirtämiseen monta tuntia ja unohdin kaiken muun ympärilläni. Sattumien kautta osittain mutta pidemmältä aikaväliltä löytyy useampia hetkiä, jotka johdattelivat taiteilijaksi. Olen aina ollut hyvin visuaalinen ihminen ja hahmottanut asioita visuaalisesti. Värit ja muodot ja niiden kanssa leikittely on mielenkiintoista.

Mistä saat inspiraatiosi?
Ryhtyessä työskentelemään ei ole välttämättä mitään tiettyä inspiraatiota vaan inspiraatio syntyy työn edetessä. Teen sellaisia töitä, jotka tuntuvat minusta itsestäni hyvältä ja  luotan siihen, että muutkin löytävät niistä iloa ja kokevat jotain niiden äärellä. Se, kun kuulet oman työsi puhutelleen jotain ihmistä tavalla tai toisella on paras kiitos mitä työstään voi saada. Maalaamisen vastapainona minulla on lapsiperheen arjen pyörittäminen ja ne täydentävätkin hyvin toisiaan.

”Juhlat”, hiili ja öljy levylle, 2014 koko: 45×130 cm

Onko tyylisi muuttunut ajan saatossa? Miten?
On muuttunut sen jälkeen kun maalaaminen on tullut päivittäiseksi työksi. Taidekoulun jälkeen minulla oli vahvasti tietty ulkoapäin omaksuttu tyyli. Piti ymmärtää että voin etsiä ihan oman tapani tehdä, unohtaa hyvää tarkoittavat neuvot ja sen miten maalataan ”oikein”.  Minua kiinnostaa epätäydellisyys ja keskeneräisyys. Samoin ristiriidat ja kontrastit, niin elämässä kuin maalaamisessakin. MDF-levy kankaan tilalle muutti myös töiden tyyliä. Naisellisempi herkempi tyyli on löytynyt ajan saatossa. Esittävää ja abstraktia molempia mukana töissä, esittävän mukaantulo töihin on olut itsellekin hieman yllättävää.

Lempivärisi?
Riippuu värien yhdistelystä ja kausiluontoisesti muuttuu. Keltainen on aina pop. Myös tumman sinimusta.

Ketkä ovat suosikkitaiteilijasi?
Omat lapset. Koulujen alettua kun tulee ikää lisää niin se alkaa muuttua. Sarjakuvat, piirustukset ja muut tekemisen muodot joilla kerrotaan päivän tapahtumia, ovat aivan ihastuttavia. Omaperäisyys pikkuhiljaa häviää kun tekeminen muuttuu ohjatummaksi koulussa. Ennemmin ihastun eri tekijöiden töihin kuin tekijöihin. Marilan näyttely kokonaisuutena oli hieno Oulun Taidemuseolla. Jani Leinosen näyttelyn menisin ehdottomasti katsomaan jos olisin nyt Helsingissä.

Onnellinen paikka sinulle?
Koti, siellä missä perhe on. Hyvänä kakkosena työhuone.

Miten löysit tiesi Hiukkavaaraan?
Hiukkavaara Piknik Avoimet ovet neljä vuotta sitten. Entinen työtila oli Rautatieaseman lähellä kaunis punatiilinen vanha rakennus, josta on jäljellä enää vain rakennuksen sokkeli. Neljä vuotta sitten oli paljon tiloja vapaana.

Mikä Hiukkavaarassa työskentelyssä on hyvää/mitä haluaisit muuttaa?
Kohtuullinen vuokrataso ja 50 m2 on hyvä tila. Mieluummin olisi lähempänä keskustaa. Paikkana olen viihtynyt ja kun on tutustunut muihin taiteilijoihin ja vaihtaa näkemyksiä halutessaan. Hauska ja mielenkiintoinen kokemus ollut olla mukana porukkatapahtumissa.

Miten asiakkaat löytävät taiteesi ja miten myyntiä voisi kehittää?
Töitäni on esillä kahvilassa, taidekehystämössä ja näyttelyissä. Myös Oulun Taiteilijaseuran taidelainaamo Arto:n (www.arto.artoulu.fi) sekä Taideoven (www.taideovi.com) kautta voi ostaa maalauksiani. Omien nettisivujen teko on ollut pitkään jo mielessä mutta sitä en ole vielä saanut järjestymään. Sosiaalisuus on tärkeä ulottuvuus taiteeni myymisessä. Kun ihmisiin tutustuu ja niiden kanssa juttelee niin kiinnostus tekemääni taidetta kohtaan herää. Keskustellessa ihmisten kanssa voi tehdä taidetta helpommin lähestyttäväksi. Nautinkin erityisesti jos ihmisiä tulee käymään työhuoneellani, jossa voidaan rauhassa jutella ja tutustua töihini. Hienoa, että on gallerioita mutta niiden rinnalle pitäisi tuoda matalan kynnyksen paikkoja. Kahvilat, ravintolat ym. Viedä taide sinne missä ne ihmisetkin on. Miksi kuvataiteesta kirjoitetaan niin vähän, sitä voisi lisätä ja tuoda esille eri kulmia. Eri alojen ihmisiä kirjoittaisi taiteesta? Kuvataidekenttä pitäisi avata oikeasti uusille yleisöille, tavallisille ihmisille.

Advertisement

Piknikkiä valmistellessa

Tänä vuonna koko perheen ilmainen kulttuuritapahtuma Hiukkavaara Piknik toteutetaan lauantaina 27.6.2015 klo 12-18. Tapahtumassa on nähtävissä ja koettavissa vanhalla kasarmialueella toimivien ammattilaisten ja harrastajien tuotoksia ja tohinaa. Tänä vuonna Kulttuurikasarmi on saanut apuvoimikseen Oulun kaupungin Duunarit -tapahtuma-avustajista. Tämä on arvokas lisä talkoovoimin pystytettävän tapahtuman valmisteluissa.

Hiukkavaara Piknikin visuaalisesta ilmeestä tänä vuonna on vastannut Duunareista Henry K. Ilme on hieman aikaisempia vuosia seesteisempi mutta tunnistettavissa hyvin Kulttuurikasarmin ilmeeksi. Tapahtuman luonne on tänä vuonna viimevuotista intiimimpi kun pääosa Piknikin sisällöstä on tiivistetty Kokardi-klubille. Vanhan elokuvateatterin suojiin rakentuu Piknikin tarjonta ja säiden salliessa kannattaa ottaa mukaan omat piknik-eväät ja nauttia aurinkoisesta päivästä ulkosalla.

Taide näyttäytyy tänä vuonna Taija Jyrkäksen kuratoiman näyttelyn muodossa. Viime vuotinen tila vanhassa lihanleikkaamossa sai paljon kiitosta mutta tänä vuonna päätettiin toteuttaa näyttely Kokardilla pienemmässä mittakaavassa juuri toteutetun tapahtuman ”K2 Unpluggedin” vuoksi. K2 taiteilijatalon ovet ovat olleet auki yleisölle jo tänä keväänä joten tänä vuonna ei varsinaista työhuonekierrosta ole Piknikin yhteyteen myöskään järjestetty.
Pekka Homanen ripustamassa töitään vuoden 2014 näyttelyyn

Yksityiskohta Kari Södön veistoksesta

Lisätietoa tulevasta tapahtumasta päivitetään tähän blogiin tapahtuman lähestyessä.

Anja Kurikka

ANJA KURIKKA, 
kuvataiteilija, syntynyt 1956 Revonlahdella, 
asuu ja työskentelee Oulussa.

– opiskellut kuvataiteilijaksi Imatran Taideoppilaitoksessa ja taiteen maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulussa

– pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla

Maalaan, piirrän, teen installaatioita.

Taiteen tekeminen on minulle asioiden lähestymistä emotionaalisesti.
 Tehdessäni taidetta, olen tilassa, jossa alitajunnalla on suuri mahdollisuus toimia. Prosessinomainen tapani työskennellä tuottaa mieleeni intuitiivisia oivalluksia, joihin olen oppinut luottamaan.

Piirtäminen on minulle hyvin läheinen, jopa luonnollisin ilmaisumuoto. Värejä kohtaan taas tunnen suurta intohimoa, ja tuotannossani on selvästi havaittavissa kausittaiset mieltymykset tiettyä väriä kohtaan. Punainen väri valtasi viiden vuoden ajan kaikki maalaukseni, musta-​​valkoisuus on saanut tuotannossani vahvan aseman ja seurannut jokaista värikauttani.

Tähänastiset teokseni ovat lähestyneet lyyristä ekspressiivistä ilmaisua. Teoksieni, ja myös persoonassani oleva, vahvuus ja herkkyys ilmentyvät runollisena mutta hauraan vahvana viivana. Käteni piirtää viivaa, jonka lähtökohta löytyy lapsuuteni maisemasta, joen pohjasta. Kivikkoisen pohjan epätasaisesti vaihteleva rytmi kulkeutuu käteni kautta tallentaen aistikokemuksiani. Piirtimen tai pensselin jäljen vaihtelevuus peilautuu joen muotoon ja rytmiin.

Usein monista arjen ja henkilökohtaisen elämän ristiriidoista tulee taiteeni sisältö.

Miten sinusta tuli taiteilija?
Monen mutkan kautta. Olen tynnyrissä kasvanut maalainen, jolla sisäinen ääni kertoi haluavansa taiteilijaksi. Lapsuudessa tai nuoruudessa ei ollut mitään kosketuspintaa taiteeseen. Kädentaidot olivat kuitenkin vahvuutenani ja jo 10-vuotiaasta saakka piirsin elävää mallia siskoni toimiessa mallina. Lukion jälkeen opiskelin Limingan taidekoulussa vuoden ja taiteen tekemiseen keskittyminen vuoden ajan oli upeaa aikaa.
Olen kuitenkin ollut muissa ammateissa ja jossain vaiheessa ymmärsin, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata sisäistä ääntä kohti taiteen maailmaa. Käänteentekevä hetki tuossa oli TV:stä kuultu mainospätkä, jossa lausuttiin: ”Jos unelmat kuolee niin kuolee ihminenkin”. Tuo lause avasi lopullisesti  silmäni, että pakko pyrkiä unelmaa kohti. Sisäisen äänen kuunteleminen on välttämätöntä. Kuitenkin minun on pitänyt elää elämä, josta on ammennettavaa omaan taiteeseen. Taide ollut jo nuorena aikuisena pyhä asia, jonka äärellä on aivan tärisyttänyt.

Mistä saat inspiraatiosi?
Arjesta ja tunteista. Peilaan elettyä elämää ja kokemuksia. Taiteen tekeminen vaatii minulla aina taustalle erittäin voimakkaan tunnekokemuksen. Työskennellessä teosten parissa, tulee eräänlaisia takaumia menneeseen elämään.

Onko tyylisi muuttunut ajan saatossa? Miten?
Nykyisin maalaukseni ovat hyvin abstrakteja. Kun on aina kuitenkin piirtänyt, niin aika ajoin pitää todistaa itselle, että osaa tehdä esittävää taidetta ja että on hyvä piirtämään. Ihminen ollut aina hyvin tärkeä elementti töissäni, nykyään luonto nostaa merkitystään aiheista.

Lempivärisi?
Vaihtelee hirveästi. Paljon eri värikausia, turkoosi ja punaiset olleet viimeksi pinnalla.

Ketkä ovat suosikkitaiteilijasi?
Ei varsinaista suosikkia. Ihailen paljon eri tekijöitä niin historiasta kuin nykypäivästäkin. Leonardo DaVincin viiva ja hämy, William Turner, Heikki Marila puhutteli erittäin paljon viimeksi Oulun Taidemuseon näyttelyssä, Mark Rothko… Suosikki vaihtelee kausittain.

Onnellinen paikka sinulle?
Työhuone. Tänne saapuessa saan vetää syvään henkeä, istahtaa ja olla vaan ennen kuin aloitan työskentelyn. Eräänä päivänä Hiukkavaarassa heräsin hetkeen, jossa ymmärsin eläväni juuri nyt sitä lapsuuteni unelmaa – taiteilijana omalla työhuoneellani.

Miten löysit tiesi Hiukkavaaraan?
Liiton talossa Kauppurienkadulla oli edellinen työhuoneeni. Kun siitä piti lähteä, kuulin Hiukkavaaran mahdollisuuksista. Viisi vuotta sitten oli vielä paljon tyhjiä työhuoneita, toisin on tänäpäivänä.

Mikä Hiukkavaarassa työskentelyssä on hyvää/mitä haluaisit muuttaa?
K2 Unplugged –tapahtuma osoitti, että kollektiivissa työskenteleminen tuo jokaiselle mahdollisuuksia joita ei yksin työskennellessään olisi. Vaikka arjessa työskentely on hyvin itsenäistä niin tieto siitä, että on osa yhteisöä, on kuitenkin merkittävää. Monissa paikoissa tunnen itseni ulkopuoliseksi eri porukoissa. Hiukkavaarassa taiteilijakollektiivin kesken tuntee olevansa osa suurta porukkaa ja kuuluvansa siihen.

Miten asiakkaat löytävät taiteesi ja miten myyntiä voisi kehittää?
Näyttelyt, kotisivut, liittojen ja yhdistysten www-sivut. K2 Up –tapahtuma auttaa tavoittamaan uusia mahdollisia asiakkaita. Enemmän pitäisi pitää meteliä, taidemanagerit olisi tärkeä väline näkyvyyden parantamisessa. Matalan kynnyksen paikkoja pitäisi olla enemmän.