Heidi Toivainen, kuvataiteilija, syntynyt Tampereella, Koulutus: Limingan taidekoulu, taiteen maisteri Lapin yliopistosta, asuu ja työskentelee Oulussa
Millaista taidetta teet?
Maalaan öljyväritöitä levylle, joissa mukana hiili. Viime aikoina olen tehnyt myös akvarelleja ja hiilipiirroksia.
Miten sinusta tuli taiteilija?
Varmasti se on ollut halu ilmaista jotakin. Limingan taidekoulussa opiskellessani aloin huomata, että nyt teen itselleni mielekästä työtä kun saatoin keskittyä piirtämiseen monta tuntia ja unohdin kaiken muun ympärilläni. Sattumien kautta osittain mutta pidemmältä aikaväliltä löytyy useampia hetkiä, jotka johdattelivat taiteilijaksi. Olen aina ollut hyvin visuaalinen ihminen ja hahmottanut asioita visuaalisesti. Värit ja muodot ja niiden kanssa leikittely on mielenkiintoista.
Mistä saat inspiraatiosi?
Ryhtyessä työskentelemään ei ole välttämättä mitään tiettyä inspiraatiota vaan inspiraatio syntyy työn edetessä. Teen sellaisia töitä, jotka tuntuvat minusta itsestäni hyvältä ja luotan siihen, että muutkin löytävät niistä iloa ja kokevat jotain niiden äärellä. Se, kun kuulet oman työsi puhutelleen jotain ihmistä tavalla tai toisella on paras kiitos mitä työstään voi saada. Maalaamisen vastapainona minulla on lapsiperheen arjen pyörittäminen ja ne täydentävätkin hyvin toisiaan.
”Juhlat”, hiili ja öljy levylle, 2014 koko: 45×130 cm
Onko tyylisi muuttunut ajan saatossa? Miten?
On muuttunut sen jälkeen kun maalaaminen on tullut päivittäiseksi työksi. Taidekoulun jälkeen minulla oli vahvasti tietty ulkoapäin omaksuttu tyyli. Piti ymmärtää että voin etsiä ihan oman tapani tehdä, unohtaa hyvää tarkoittavat neuvot ja sen miten maalataan ”oikein”. Minua kiinnostaa epätäydellisyys ja keskeneräisyys. Samoin ristiriidat ja kontrastit, niin elämässä kuin maalaamisessakin. MDF-levy kankaan tilalle muutti myös töiden tyyliä. Naisellisempi herkempi tyyli on löytynyt ajan saatossa. Esittävää ja abstraktia molempia mukana töissä, esittävän mukaantulo töihin on olut itsellekin hieman yllättävää.
Lempivärisi?
Riippuu värien yhdistelystä ja kausiluontoisesti muuttuu. Keltainen on aina pop. Myös tumman sinimusta.
Ketkä ovat suosikkitaiteilijasi?
Omat lapset. Koulujen alettua kun tulee ikää lisää niin se alkaa muuttua. Sarjakuvat, piirustukset ja muut tekemisen muodot joilla kerrotaan päivän tapahtumia, ovat aivan ihastuttavia. Omaperäisyys pikkuhiljaa häviää kun tekeminen muuttuu ohjatummaksi koulussa. Ennemmin ihastun eri tekijöiden töihin kuin tekijöihin. Marilan näyttely kokonaisuutena oli hieno Oulun Taidemuseolla. Jani Leinosen näyttelyn menisin ehdottomasti katsomaan jos olisin nyt Helsingissä.
Onnellinen paikka sinulle?
Koti, siellä missä perhe on. Hyvänä kakkosena työhuone.
Miten löysit tiesi Hiukkavaaraan?
Hiukkavaara Piknik Avoimet ovet neljä vuotta sitten. Entinen työtila oli Rautatieaseman lähellä kaunis punatiilinen vanha rakennus, josta on jäljellä enää vain rakennuksen sokkeli. Neljä vuotta sitten oli paljon tiloja vapaana.
Mikä Hiukkavaarassa työskentelyssä on hyvää/mitä haluaisit muuttaa?
Kohtuullinen vuokrataso ja 50 m2 on hyvä tila. Mieluummin olisi lähempänä keskustaa. Paikkana olen viihtynyt ja kun on tutustunut muihin taiteilijoihin ja vaihtaa näkemyksiä halutessaan. Hauska ja mielenkiintoinen kokemus ollut olla mukana porukkatapahtumissa.
Miten asiakkaat löytävät taiteesi ja miten myyntiä voisi kehittää?
Töitäni on esillä kahvilassa, taidekehystämössä ja näyttelyissä. Myös Oulun Taiteilijaseuran taidelainaamo Arto:n (www.arto.artoulu.fi) sekä Taideoven (www.taideovi.com) kautta voi ostaa maalauksiani. Omien nettisivujen teko on ollut pitkään jo mielessä mutta sitä en ole vielä saanut järjestymään. Sosiaalisuus on tärkeä ulottuvuus taiteeni myymisessä. Kun ihmisiin tutustuu ja niiden kanssa juttelee niin kiinnostus tekemääni taidetta kohtaan herää. Keskustellessa ihmisten kanssa voi tehdä taidetta helpommin lähestyttäväksi. Nautinkin erityisesti jos ihmisiä tulee käymään työhuoneellani, jossa voidaan rauhassa jutella ja tutustua töihini. Hienoa, että on gallerioita mutta niiden rinnalle pitäisi tuoda matalan kynnyksen paikkoja. Kahvilat, ravintolat ym. Viedä taide sinne missä ne ihmisetkin on. Miksi kuvataiteesta kirjoitetaan niin vähän, sitä voisi lisätä ja tuoda esille eri kulmia. Eri alojen ihmisiä kirjoittaisi taiteesta? Kuvataidekenttä pitäisi avata oikeasti uusille yleisöille, tavallisille ihmisille.
Kulttuurikasarmi 